tiistai 25. marraskuuta 2014

ensimmäinen toko-koe

Lauantaina aloitimme Viiman kanssa toko-uramme HSKH:n kisoissa Ojangossa. Etukäteen pohdin, oliko 80 koiran hallikisaan ilmoaminen ihan järkevää, mutta olin taas aliarvioinut toko-kisojen ilmapiirin. Hallissa oli oikein mukavaa ja hiljaista ja kehä oli hyvin järjestetty niin, että yleisöä oli käytännössä vain yhdellä sivulla.

Jouni lähti mukaan henkiseksi tueksi ja kuvaajaksi, ja lähdimme matkaan niin että olimme paikalla tuntia ennen luokan ilmoitettua alkamista. Meillä kun oli ylimääräisenä ohjelmana kisakirjan täyttö ja sirun tarkistus. Kaikki meni oikein jouhevasti, joten aikaa jäi vielä odotteluunkin. Jouni lämmitteli vähän koiraa, ja otin Viiman halliin jo hyvissä ajoin ennen kokeen alkua. Tuntui, että tämä oli hyvä ratkaisu, se sai kohkata enimmät kohkaamiset pois, joten kun koetus alkoi, oli koirakin valmis hommiin.

Ensimmäisenä liikkeenä oli luoksepäästävyys. Tuomarin kainalosauvan takia se suoritettiin poikkeavasti niin, että jokainen kävi vuorollaan koiran kanssa tuomaria moikkaamassa. Viima suoritti luoksepäästävyyden himpun verran energisesti, mutta erittäin avoimesti, ja tästä ensimmäinen kymppi.

Sitten oli paikallaolot. Alokkaita oli kaikenkaikkiaan kaksikymmentä, joten ryhmiä tuli useita. Me olimme toisessa vuorossa. Hihnan irrotuksessa Viima meni maahan, mutta nousi käskystä sivulle. Maahan ensimmäisestä käskystä ja jäi hienosti paikoilleen. Viima makasi rauhallisen oloisesti, muutaman kerran haisteli maata. Viereinen koira vinkui alusta asti ja oli levoton, ja nousi sitten istumaan ja lähti siitä haahuilemaan. Viima ei näyttänyt tästä paineistuvan, ja tuomari onneksi pyysi nopeasti ohjaajaa hakemaan koiran pois. Tästäkin tuli kymppi.

Sitten olikin aikaa odotella omaa vuoroa, olimme kymmenentenä suoritusvuorossa. Viima meni tässä vaiheessa autoon, uskon, että tämäkin oli hyvä juttu. Hain Viiman niin, että meitä edellinen koira oli kehässä, kun tulimme halliin.Tein odotellessa pieniä tokotuksia, lähinnä maahanmenoa ja seisomista sekä perusasentoja. Sitten virittelysanalla "tehdäänkö" kehään, ja siellä hyvän liikkurin ansiosta show lähti heti käyntiin seuraamisilla. Seuruut meni ok, hihnaversiosta tuli 9½ ja hihnatta 9. Pienet kontaktin menetykset aiheuttivat pistevähennykset.

Seuraavaksi oli liikkeestä maahanmeno, se onnistui täydellisesti, 10 p. Luoksetulossa hätiköin, ja Viima ei jäänyt odottamaan vaan lähti minun liikkeen mukaan. Reagoin nopeasti askeleella taakse, Uusi jättö onnistui hyvin. Mutta sen verran konsepti sekosi, että annoin kutsun ennen liikkurin ohjetta. Luoksetulo itsessään oli hyvä, mutta häslingistä johtuen vain seitsemän pistettä.

Liikkeestä seisominen alkoi vahvasti, mutta vaikka Viima pysähtyi nätisti jäi se jotenkin epävarman oloisena seisomaan, ja kun palasin, se alkoi väistämään. Perusasentoon tuli kuitenkin hyvin. Tästäkin seitsemän pistettä.

Viimeisenä liikkeenä oli hyppy. Olin katsonut muiden suorituksista, että he jättivät koirat kovin lähelle hyppyä, mutta itse taisin sitten liioitella toiseen suuntaan. Viima kyllä latasi hypyn komeasti yli, kääntyi ja seisoi hetken, mutta pyllähti sitten istumaan. Tästä taisi tulla kasi.

Kokonaisvaikutelma oli kuitenkin 10, ja vaikka pientä säätöä lähinnä seisomisen kanssa eri liikkeissä olikin, niin ei Viima mitenkään erilaiselta vaikuttanut kuin treeneissä. Seisomiset ovat olleet  meille se heikko kohta, ja niitä pitää nyt työstää edelleen.En tiedä onko sattumaa se,että juuri seisomisessa olen aika nopeasti alkanut korjaamaan Viimaa sanallisesti vääristä suorituksista. Ehkä siitä on jäänyt sille vähän epävarmuutta, kun se ei tuolloin vielä oikeasti osannut liikettä. Lisäksi olen harjoitellut paljon enemmän itse pysähtymistä, kuin asennon pitämistä.

Kaiken kaikkiaan oli kyllä kovin tyytyväinen olo kokeen jälkeen. En hermoillut liikaa, koira toimi niin kuin on opetettu ja alo1 tulos plakkarissa voi jo varovasti alkaa tähyilemaan seuraavan luokan liikkeitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti